Syntymäpäivä

Synttärijuhlinnat 18 vuotta <3
12.5.


Minun syntymäpäiväni alkoi poikaystäväni tehdessä minulle aamiaista ja kisun nukkuessa vieressäni. Aamupalaksi sain nutellalla ja mansikoilla täytetyn kroisantin ja pekoni sämpylän, sekä appelsiinimehua ja teetä. Syntymäpäivälahjaksi sain arpoja, muumimukeja ja muumi juomapullon <3.

                                 

Lähdin siitä sitten kouluun ja hain Hesburgerista synttärijäätelön ja koulupäivän jälkeen siirryin kotiin kakkukahville perheeni kanssa. Sain syntymäpäivälahjani ja aivan ihanan kortin. Kakku oli äitini tekemä toiveideni mukaan, se oli todella hyvää.

     


Kahvittelujen jälkeen vanhempani lähtivät ja aloin valmistelemaan tarjottavia juhliini, sekä koristelemaan kotia juhlia varten. Tein suosikkiani perunasalaattia, Fazerin ohjeella Valkosuklaa kuppikakkuja, muumi jelloshotteja Kulinarismia mahan täydeltä blogin ohjeella, boolia, sekä pavlovan. Tarjolla oli myös patonkia ja levitteitä, mansikoita, Gifflareita ja macaronseja, sekä alkumaljat.

                          

 

          

Juhlien teemaväri oli ruusukulta ja hopea.


Seuraavaksi juhlinnat saivat jatkoa perjantaina vanhempieni järjestämillä yllätyssynttäreillä. Minut ohjeistettiin pakkaamaan yhden yön kamat mukaan, jonka jälkeen lähdimme minä, veljeni, äitini, isäni, sekä poikaystäväni autolla kohti minulle tuntematonta määränpäätä. Perillä selvisi, että meille on varattu hotelli yö omissa sviiteissämme Helsingin Grand Central Helsinki hotellissa. Minulla ja poikaystävälläni oli siis oma huoneemme ja se oli todella upea, ihana sisustus ja väriteema. Vanhempani olivat myös tilanneet minulle upeat celebrate helium ilmapallot, jotka odottivat huoneessamme.


                           


 

Otimme alkuskumpat hotellin upeassa baarissa, jonka ikkunoihin ja sisustukseen rakastuin. Hetken aikaa siellä istuttuamme, äitini siskon perhe ja isäni siskon perhe saapuivat paikalle juhlimaan synttäreitäni. Tilasimme vielä moscovan mule drinkit ja jatkoimme juhlimista, kunnes sukulaiset lähtivät omille menoilleen.




Alkudrinkkien jälkeen lähdimme juhla illalliselle La Famigliaan Helsinkiin. Söin alkupalaksi anto pasti lautasen, joka oli todella runsas ja hyvänmakuinen, pöytiin tuotiin myös aivan ensimmäiseksi leipää jota sai dipata oliiviöljyyn. Pääruokana söin jättirapupastan, joka oli myös erittäin hyvää, isoa plussaa jättikatkarapujen suuresta määrästä. Jälkiruokana söin italialaista pannacottaa ja ruoka juomana toimivat vesi ja valkoviini.




Illallisen jälkeen palasimme hotellille ja joimme vielä skumpat vanhempieni hotellihuoneessa.




Aamulla heräsimme aamupalalle ja se oli todella hyvää ja vaihtoehtoja oli paljon. Aamupala oli täyttävää ja saa minulta täydet pisteet. Aamupalan jälkeen lähdimmekin sitten takaisin kohti Mäntsälää. Syntymäpäivä juhlani olivat aivan ihanat, paremmat kuin olisin ikinä voinut toivoa. Kiitos kaikille ihanista lahjoista, korteista ja onnitteluista! <3



Kommentit

Suositut tekstit